|
PuiU eteni Suomen Cupin toiselle kierrokselle voittaen nelosdivisioonassa pelaavan AC Stasin Talin hallissa myöhään lauantai-iltana. PuiU otti ansaitun, muttei missään nimessä helpon voiton.
Ottelun alku kulki PuiUn hallinnassa, mutta mitään kovin vaarallisia tilanteita ei saatu aikaiseksi. Stasin nostettua karvaustaan vartin pelin jälkeen, vaikeutui puistolalaisten pelinrakentelu alakerrassa huomattavasti. Jo ennen ottelua oli sovittu, ettei alakerrassa oteta mitään riskejä, joten palloa toimitettiin mieluummin vastustajan selustaan kuin alettiin leipomaan omassa päässä. Stasi keskittyi hakemaan vastahyökkäyksiä, mutta ne jäivät varsin vaarattomaksi. Lähes säännöstään joutui Stasi hakemaan vauhtia vastahyökkäyksiinsä omasta päädystä.
Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalon, kun PuiU sai oikealta laidalta keskityspaikan. Keskityksen sai Stasin puolustus katkottua, mutta jälkitilanteessa PuiUn laitalinkki pääsi riistämään pallon takaisin pehmeästi tilanteessa pelanneilta Stasilaisilta. Pallo pomppi Jaakko Lindholmille, joka tarjoili Paddy Quinnille noin kymmeneen metriin. Paddy ei tästä paikasta erehtynyt, vaan sijoitti pallon takakulmaan. Stasi-maalivahti oli tilanteessa voimaton, vaikka hyvin mukana olikin.
Paddy Quinnilla oli paikka myös toiseen maaliin, mutta vastustajan maalivahti sai torjuttua Paddyn yrityksen nostaa pallo hänen ylitseen.
Ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla PuiUn peli hieman hajosi, kun tuomarit alkoivat jakamaan keltaisia kortteja lähes jokaisesta tilanteesta. PuiU sai ensimmäisellä puoliajalla kolme keltaista korttia, joista kaksi hieman helpohkosti tuomarien puututta rumaan kielenkäyttöön.
Toinen puoliaika jatkoi samaa rataa kuin ensimmäinenkin. Stasi yritti karvata vimmatusti, mutta PuiU-puolustus toimitti palloa vastustajan linjan taakse. Keskikentällä Stasi sai tapettua PuiUn pelinrakentelua laittamalla Micke Teperille päällystakin koko ottelun ajaksi. Tero Laitinen ja Teperi taistelivat keskikentällä hyvin, mutta pallollinen rooli jäi hieman normaalia pienemmäksi PuiUn käytettyä varsin suoraviivaista pitkä ja perään-taktiikkaa.
Ottelun edetessä yritti Stasi nostaa hyökkäystä ja haki tasoitusta. Stasilla oli yksi ns. läheltä piti-tilanne vapaapotkun jälkitilanteessa, missä Stasilainen pääsi puskemaan kovasti paitsiolta haiskahteneesta tilanteessa ohi PuiUn maalin takatolpan.
Noin 10min ennen loppua nosti Stasi toisen topparinsa kärkeen. Kuten niin usein vastaavassa tilanteessa, pääsi PuiU rokottamaan yltiöpäisesti hyökkäämään pyrkineen vastustajan puolustusta. Pallo ajautui kulman jälkitilanteessa Maxim Poljakoville, joka nosti korkean keskityksen Stasin rangaistusalueelle. Stasin maalivahti ryntäsi vastaan, mutta epäonnekseen nyrkkeili pallosta ohitsi. Hetkeä aikaisemmin kentälle vaihdettu Juho Riittinen pääsi puskemaan pallon Stasi-maaliin ottelun toisella kosketuksellaan. Tämä 2-0-maali sinetöi ottelun.
Positiivista ottelussa oli se, ettei Stasi saanut koko ottelun aikana luotua juurikaan todellisia maalipaikkoja. Riippuen laskentatavasta ja lasien väristä niitä oli 1-2. Vastapainona myös PuiUn omien hyökkäysten rakentelu ontui, joten myöskään vastustajan päädyssä ei maalipaikoilla juhlittu tolkuttomasti. Laitalinkeille ei palloa saatu pelattua riittävästi. Keskikentälle jäi ottelussa hieman epäkiitollinen rooli lähinnä vastustajan hyökkäysten katkomisessa. PuiUn maalilla Tuomas Kettunen selvisi ottelusta todella vähällä joutumatta kertaakaan venymään parhaimpaansa. PuiUn puolustuslinja selvisi ottelusta myös varsin hyvin, niinkuin alemmalla sarjatasolla pelaavaa vastustajaa vastaan kuuluukin.
PuiUn kokoonpano: Tuomas Kettunen - Janne Kainulainen (v) - Iiro Bildjuschkin - Atte Virtanen (v) - Maxim Poljakov - Mika Karhinen (Mikko Jurvainen) - Mikael Teperi - Tero Laitinen - Stephan Megyaszai - Padraic Quinn (Juho Riittinen) - Jaakko Lindholm (v, Tomi Laitinen)
Valmentaja Kaalikosken näkemys ottelun tähdistöstä: 3 tähteä Iiro Bildjuschkin - 2 tähteä Tero Laitinen - 1 tähti Juho Riittinen
|