Puistolan Urheilijat ry on Pohjois-Helsingin alueella toimiva kolmen sinetin monilaji-seura, joka perustettiin vuonna 1929. (PuiU) tarjoaa virikkeitä ja
mahdollisuuksia monipuoliseen liikunnan harrastamiseen kilpaurheilu- ja
kuntoliikuntatasolla. Seuran tarkoitus perustamisesta lähtien on ollut tarjota liikuntaa alueenasukkaille ikään tai kuntotasoon katsomatta.
PUISTOLAN URHEILIJAT SULKAPALLON SM-KISOISSA
Kirjoittanut Jouni Leppäsaajo
08.02.2010
Sulkapallon Suomen mestaruuksista kamppailtiin viime viikonloppuna Helsingin Ruskeasuolla ja mukana oli kolme pelaajaa Puistolan Urheilijoista.
Juha Antila osallistui miesten nelinpeliin parinaan Jaakko Kohtala (TeRi), samoin kuin Henrik Hakulinen (22v.) parinaan Juha Katila (RaSu). Hakulinen raivasi tiensä myös miesten kaksinpelin pääsarjaan voittamalla oman karsintalohkonsa! Hakulinen oli ensimmäinen miespelaaja taistelemassa miesten kaksinpelin Suomenmestaruudesta 32 pelaajan pääsarjassa. Pääkaaviossa PuiU:n pojat joutuivat kuitenkin nöyrtymään heti ensimmäisellä kierroksella. Kaksinpelissä Hakulinen hävisi SM-hopeaa voittaneelle Eetu Heinolle ja nelinpelissä Hakulinen ja Katila hävisivät äärimmäisen tiukan kolmen erän taistelun jälkeen jatkopalloilla.
Hilja Korhonen (17v.) teki viime vuonna historiaa osallistumalla ensimmäisenä PuiU:laisena SM-tason sulkapallokisoihin. Tänä vuonna hän paransi tätä saavutustaan ja pääsi niin kaksin- kuin sekanelinpelissäkin (parinaan Anton Kaisti, HBC) kahdeksan parhaan joukkoon! Kaksinpelissä Korhonen hävisi tulevalla Suomen mestarille Nanna Vainiolle (ESB) tiukassa kahden erän taistelussa. Kuukauden kuluttua maaliskuun lopulla puiulaiset lähtevät tavoittelemaan mitaleita ikäluokkien mestaruuskisoista. Tavoitteena on silloin 4-6 mitalia, joista toivottavasti pari olisi kultaista.Viime vuonna Hilja Korhonen osallistui ensimmäisenä PuiU:laisena SM-kisoihin pelaamalla naisten nelinpelin ensimmäisellä kierroksella. Tänä vuonna puistolalaisedustus löytyi kaikista viidestä pelimuodosta, sillä Hiljan lisäksi SM-kisoihin pääsivät mukaan Henrik Hakulinen ja Juha Antila.
Henrikin pelit alkoivat jo perjantaiaamuna, sillä hän joutui hakemaan paikkaa pääkaavioon karsintojen kautta. Karsintojen ensimmäisellä kierroksella Henrik kohtasi Raision Sulan Mikael Elfvingin, josta ei kuitenkaan puolikuntoisena ollut vastusta vasta 22-vuotiaalle PuiU:laiselle. Voitto tuli suoraan kahdessa erässä luvuin 21-18, 21-12.
Karsintojen toinen ja ratkaiseva peli oli tiukka kolmieräinen taistelu Badminton Club Backhandin Petri Einamoa vastaan. Pelin ensimmäinen erä meni Einamolle selvästi 21-13 ja toista erää hän johti 20-16. Ottelun lopputulos näytti jo selvältä, kunnes Henrik aloitti nousunsa. Hän voitti seuraavat kuusi pistettä ja vei ottelun ratkaisun kolmanteen erään! Tiukan tilanteen voittaminen toi Henrikille lisäpuhtia ja hän vei kolmannen erän helpohkosti 21-14, ja pääsi näin ensimmäisenä PuiU:laisena pelaamaan sulkapallon miesten kaksinpelin Suomen mestaruudesta!
Pääkaaviossa arpaonni ei suosinut Henrikkiä, vaan vastaan asettui etukäteen kisan ennakkosuosikkeihin kuuluva Espoon Sulkapallo Badmintonia edustava Eetu Heino. Vaikka Henrik pystyi varsinkin verkolla haastamaan ja aika ajoin jopa viemään Heinoa, pelasi 21-vuotias Heino liian tarkasti ja varmasti ja vei odotetusti ottelun melko selvin numeroin 21-9, 21-14. Lopulta Eetu Heino taipui vasta finaalissa Ville Långille. Kaksinpelin lisäksi Henrik osallistui lempipelimuotoonsa, eli miesten nelinpeliin. Pari oli Raision Sulan Juha Katila, jonka kanssa Henrik on kiertänyt jo runsaan vuoden kisoja hyvällä menestyksellä. Nelinpelissä Henrik ja Juha pääsivät suoraan pääkaavioon ja saivat vastaansa Lahti-Sulan Miikka Väisäsen ja Toijalan Valppaan Toni Kotimäen. Ottelu oli yksi kisojen tähtihetkistä ja sai yleisönkin mukaan kannustamaan suosikkejaan. Kolme erää pojat painoivat huippuluokan nelinpeliä, jossa nähtiin kovaa smashia, nopeaa drivea ja tarkkaa verkkopeliä. Ottelu oli niin tasainen, että jokaisessa erässä mentiin hermoakutkuttaville jatkopalloille, mutta ottelun viimeisen pisteen onnistuivat viemään pari Väisänen/Kotimäki. Voitto siis heille luvuin 23-21, 21-23, 24-22. Miesten nelinpelissä oli mukana myös toinen Puistolan Urheilijoiden edustaja, Juha Antila, joka pelasi Teuvan Rivakan Jaakko Kohtalan kanssa. Heitä vastaan asettui vuoden 2007 mestari Tuomas Nuorteva ja hänen parinsa Marko Pyykönen, molemmat Helsingfors Badminton Clubista. Ensimmäisessä erässä Juha ja Jaakko taistelivat hyvin ja onnistuivat pitämään ottelun tasaisena, mutta toisessa erässä Nuorteva/Pyykönen –pari osoittautui selvästi paremmaksi ja voitti ottelun luvuin 21-15, 21-4.
Hilja aloitti turnauksen perjantaipäivällä naisten kaksinpelillä. Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Tapion Sulan Sonja Pekkola, jota vastaan Hilja oli vajaa kuukausi sitten hävinnyt. Tällä kertaa Hilja pelasi varmemmin ja sai hyökkäyslyöntinsä lähemmäksi viivoja, eikä antanut Pekkolan yllättää enää toista kertaa. Hiljalle voitto luvuin 21-16, 21-19 ja jälleen uusi luku Puistolan Urheilijoiden kirjoihin: Ensimmäinen PuiU:lainen joka selvitti tiensä 8 parhaan joukkoon SM-kisoissa!
Toisella kierroksella vastaan asettui viime vuoden mestari, ESB:tä edustava Nanna Vainio. Hilja pelasi todella hyvän pelin ja taisteli kilpailun ykkössijoitettua vastaan kaikin voimin, mutta joutui myöntämään Vainion paremmakseen luvuin 21-19, 21-15. Hienoa suoritusta korostaa, ettei Nanna löytänyt tänä vuonnakaan voittajaansa vaan otti toisen Suomen mestaruuden peräkkäin. Naisten nelinpelissä Hilja pelasi HBC:n Tuulia Ollikaisen kanssa, mutta joutui nöyrtymään jo ensimmäisellä kierroksella ESB:n Riikka Sinkkoa ja Östersundom Idrottsföreningin Airi Mikkelää vastaan. Voitto Sinkko/Mikkelälle luvuin 21-17, 21-18. Sekanelinpeliinkin Hilja osallistui parinaan Anton Kaisti, HBC. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuivat Miikka Väisänen, L-S, ja Maija Pitkänen, Sulkasato Iisalmi. Hilja ja Anton hävisivät ensimmäisen erän, mutta onnistuivat viemään kaksi seuraavaa tiukassa ottelussa ja selvittivät näin tiensä kahdeksan parhaan parin joukkoon! Siellä heitä vastassa olivat Santtu Hyvärinen, HBC, ja Taru Vikman, ÖIF. Ensimmäinen erä meni selvästi Hyvärinen/Vikman–yhdistelmälle mutta toisessa erässä saatiin nähdä tiukkaa vääntöä. Jatkopallot eivät kuitenkaan päättyneet Hiljan ja Antonin voittoon joten ottelu meni Hyvärinen/Vikman-parille suoraan kahdessa erässä 21-9, 23-21. Onnea kaikille pelaajille upean menestyksen johdosta! Suomen mestarit vuonna 2010:
Miesten kaksinpeli:
Ville Lång ÖIF (1) - Eetu Heino ESB (3/4) 21-15, 21-15. Naisten kaksinpeli:
Nanna Vainio ESB (1) - Saara Hynninen HBC 12-21 21-18 21-17.
Miesten nelinpeli:
Mikko Vikman ÖIF/Ville Lång ÖIF - Petri Hyyryläinen ÖIF/Tuomas Karhula TS 21-12.21-15,